Pari päivää tweekkausta feat. Claude

Published post

Eilinen päivä ja tämäkin päivä kahteentoista meni pääasiassa tehdessä parannuksia. Nyt kun rekisteröinti on valmis, niin sehän muistutti että mahdollisten rekisteröituneiden on hyvä saada myös poistaa sisältönsä. Joitakin jäi vielä työn alle.

Performancea parannettiin 55% -> 80%. En ole vielä Lightohousea itse ajanut, mutta ilmoiteut luvut riittävät nyt. Mahdollisuus olisi päästä 95% mutta riskiarvio oli vähän että no-go. Pitäisi liittää ulkoisia palveluita ja jotkut asiat muuttuisivat jatkossa vaikeiksi tai epävakaisiksi. Päivitin paketitkin uusimpiin, siihenkin on skilli. Githubin issueita pitää itsekin lukea mitä kaikkea on tehty.

Tutustuin myös tarkemmin Claude skilleihin ja niitä asentelinkin. Niitä on myös käytetty. Eniten minua jännittää frontpage skilli, jonka pitäisi ehkä parantaa ullkonäköä. Olisi kiva saada palautetta. Onhän tämä aika kuvaton alusta ja sikäli ehkä vähän tylsä. Olisipa muita käyttäjiä kertomassa mitä mieltä ovat.

Skillssit on aika jännä juttu. Ne eivät ole sen monimutkaisempia tämän hetken käsitykseni mukaan kuin että ovat laajennettuja prompteja. Olenko oikeassa, olenko väärässä? Jatko-opiskelu aiheesta kertonee totuuden. Näin jo kirjoituksen tai juutuubi-videon otsikon jossa väitettiin että agentit on turhia, käytä skilssejä. Olisinpa korvamerkannut sen, nyt jäi kiinnostamaan. Ehkä se tulee vastaan kun vanhaa sanontaa lainatakseni: Kun oppilas on valmis.

No jos ne pari juttua illemmalla tekisi eli teettäisi ja sitten keskittyisi uuteen projektiin. Pitäisi vihdoin niitä kuvia eli projekteja eli prortfoliota eli suomeksi sisältöä laittaa. Mutta nyt yritän päästä ylös ja ulos. Tilasin pienen kameralaukun jonka haen ja maksan paikan päällä. Kätevää motivointia.

Taas on MAX-plan menossa. Totesinkin jo muualla että tekoäly on hyvä wireframe ohjelma jolla saa sitten lopputuloksenkin jos kaikki menee hyvin. Itse olen niin laiska että kauhistuttaa jos olisi joku sivusto pitkälle tehtynä ja sitten pitäisi ruveta jotain rakenteellisia muutoksia tekemään. Ei ole sorminäppäryyksiä minulla sellaiseen ja aivoni ideamyllyt toimivat tekemisen kautta. Olen amatööri, ameuter, eli tekemisen rakastaja. Varsinkin näin yksin tehdessä ja tämän hetkisellä kokemuksella se on usein aika jumituttavaa.

p.s ai niin kiva kun korjautin tuonkin bugin tagien lisäämisessä. Onkohan pitkän tekstin bugi korjattu, sitä en nyt lähde testaamaan koska se ulos meno.